Opteam Nestor on eläkeläistyöntekijöitä välittävä palvelu, joka tarjoaa työelämän konkareille joustavaa työtä ja organisaatioille arvokasta osaamista. Eläkeläiset ovat kokenut ja motivoitunut työntekijäryhmä yllättäviin ja väliaikaisiin työntekijätarpeisiin.
Nopea eläköityminen on ongelma yhä useammalla toimialalla. Eläkkeelle siirtyvien myötä yrityksestä saattaa kadota merkittävästi myös ns. hiljaista tietoa työn hyvin tekemisestä. Eläkkeelle siirtymisen ei kuitenkaan tarvitse olla työuran loppu: tekemämme tutkimuksen mukaan lähes 80 % eläköityvistä haluaa edelleen jatkaa työntekoa joustavasti omilla ehdoillaan. Tähän joukkoon kuuluvat myös Opteamin ammattitaitoiset nestorit.
Vapaus omaehtoiseen työskentelyyn toteutuu, kunhan tarjontaa työvuoroista on riittävästi. Opteam takaa työntekijälle joustavuuden ja työnantajalle varmuutta, että sopiva tekijä aina löytyy. Opteam Nestor -palvelua voidaan toteuttaa eri tavoin: voit vuokrata omat eläkkeelle jääneet osaajasi Opteamin kautta tai Opteam voi ohjata yritykseesi töihin muissa yrityksissä kokemuksensa hankkineita nestoreita. Voimme myös perustaa yritykseesi Nestor-klubin, johon omat työntekijäsi voivat liittyä ja palata esim. perehdyttäjinä yrityksesi palvelukseen.