Kirjaudu sisään +
Opteam
Opteam /

Opteam-yrittäjyys

Opteam on vahva franchisingketju

Toimimme franchisingketjuna henkilöstöpalvelualan markkinoilla neljässä eri maassa. Olemme nousseet yhden vuosikymmenen aikana Suomen suurimpien henkilöstöalan toimijoiden joukkoon. Olemme sekä Henkilöstöpalveluyritysten Liitto ry:n (EK), Suomen Franchising-Yhdistys ry:n sekä vastuullisen yritystoiminnan verkoston FiBS:n jäsen. Yrityksellemme on myönnetty HPL:n auktorisointi, jonka saamisen edellytyksiä ovat muun muassa sitoutuminen lainmukaiseen ja eettiseen toimintaan.

Ketjuna vahvuuksiamme ovat sekä valtakunnallisuus että paikallisuus, asiakaslähtöisyys, yrittäjähenkisyys, jatkuva kehittyminen sekä monipuolinen, asiakkaan tarpeiden mukaisesti muokattavissa oleva palvelutarjonta. Tärkeitä asioita ovat myös sitoutuminen ketjuun ja konseptiin sekä vahva yhdessä tekemisen kulttuuri. Me Opteamilla toteutamme jatkuvasti uusia, innovatiivisia ja rohkeita ratkaisuja työmarkkinoiden muuttuviin haasteisiin.

Opteamin franchisingmalli lyhyesti

Franchising on kahden taloudellisesti ja juridisesti itsenäisen yrityksen yhteistyömalli. Opteam Yhtiöt Oy luovuttaa yrittäjälle käyttöön Opteamin liiketoimintamallin yhdessä sovittavaksi ajanjaksoksi. Opteam-yrittäjä toimii itsenäisenä yrityksenä konseptimme mukaisesti ja vastaa täysivaltaisesti oman alueensa liiketoiminnasta. Vahva talousalueen osaaminen onkin yrittäjän etu.  Kaikista yrittäjistä ja franchiseantaja Opteam Yhtiöt Oy:stä muodostuu Opteam-ketju. Ketjun kaikki jäsenet hyödyntävät markkinoilla yhdenmukaista yrityskuvaa ja harjoittavat tiiviistä yhteistyötä käytännön toiminnoissa.

Franchiseantaja Opteam Yhtiöt Oy toimii ketjussa yhteistyön koordinaattorina, kehittäjänä ja valvojana. Opteam Yhtiöt Oy tarjoaa laajan ja konseptoidun palveluvalikoiman, perehdytyksen tehtävään, jatkuvaa koulutusta ja valmennusta sekä ketjun tarjoaman tuen. Franchisingkeskus, jossa työskentelee ketjujohdon lisäksi liiketoiminnan eri osa-alueiden asiantuntijoita, tarjoaa osaamista, tukimateriaaleja sekä konsultoivaa apua lakiasioissa sekä talous- ja henkilöstöhallinnossa.

Tutustu Opteam-yrittäjiin

Elina Koskela, Opteam Uusikaupunki

Päätin ryhtyä Opteam-yrittäjäksi työskenneltyäni neljän vuoden ajan Opteamilla myyntipäällikkönä. Päätökseni sinetöi se, että olin nähnyt käytännössä miten hyvin konsepti ja ketjun yrittäjille antama tuki toimii. Opteamin eettinen toimintatapa, kansainvälisyys sekä palvelupaketin kattavuus ovat asioita, joita arvostavat myös omat asiakkaani.

Yrittäjänä voin vaikuttaa täysillä oman yritykseni menestymiseen. Halu näyttää oma osaaminen on luonnollisesti kova. Työn monipuolisuus ja asiakkailta saatu palaute pitävät yrittäjän vauhtia yllä, vaikka työpäivät saattavatkin välillä vähän venähtää.

Johanna Eskola, Opteam Turku

Aloitin Turun Opteam-yrittäjänä tammikuussa 2009. Olin toiminut pitkään ravintola-alalla, viimeksi vastasin perheyrityksemme neljästä ravintolasta.

Tutustuin syvällisesti Opteamin konseptiin työskennellessäni neljän vuoden ajan Opteamin Tampereen toimistossa. Näin silloin käytännössä miten Opteamin konsepti toimii. Mielestäni hienointa Opteamin palvelupaletissa on se, että voimme tukea asiakkaitamme kaikissa talouden suhdanteissa. Meillä on konseptoidut palvelut sekä nousu- että laskusuhdanteeseen, osaamisen optimointiin että toiminnan tehostamiseen.

Henkilöstöpalveluala on äärimmäisen mielenkiintoinen, monipuolinen ja takuuvarmasti tulevaisuudessa kasvava ala. Minulle on tärkeää, että pääsen tutustumaan asiakkaideni kautta erilaisiin toimialoihin ja lisäksi voin vaikuttaa asioihin myös yhteiskuntavastuullisesti.